Ulverin albumi Shadows of the Sun ilmestyi syksyllä 2007, vain muutamaa päivää ennen ensimmäistä Intian-matkani. Levy kulki mukanani mp3-soittimessa ja paneuduin siihen lähinnä pitkillä bussimatkoillani kapeiden vuoristoteiden halki. Sanoinkuvaamattomien maisemien aiheuttama ihailu tasapainoilli hyvin todellisen kuolemanpelon kanssa tien pikkuhiljaa murentuessa bussin renkaiden alla syvyyksiin vieriväksi soraksi.

Outoa kyllä, minua rauhoitti ainoastaan ajatus siitä, että jos saattuisimme suistumaan rotkoon, loppu tulisi nopeasti ja väistämättä. Tilanteen vaarallisuudesta huolimatta, tai oikeastaan siitä johtuen, tunsin syvää iloa ja vapautta. Ymmärsin hyvin konkreettisesti, ettei minulla ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä tilanne. Mikään ei ole hallinnassani.

Tietyssä mielessä matkustaminen huonokuntoisilla vuoristoteillä ei eroa olennaisesti mistään muusta elämässämme kohtaamasta. Katoavuus on koko ajan läsnä. Olisiko samalla asenteella siis mahdollista suhtautua elämän suurempiin ja pienempiin vastoinkäymisiin, sellaisiin, jotka eivät varsinaisesti uhkaa eloonjäämistä, mutta jotka kaikesta huolimatta tuntuvat vaikeilta hyväksyä?

Korvanapeissani soineen Shadows of the Sunin avaava, kreikkalaisen aamunkoiton jumalattaren mukaan nimetty Eos maalaa pelkistetyin vedoin  armottoman toteavan kuvan maanpäällisen elämän hetkellisyydestä. Kappale päättyy sanskritinkieliseen mantraan, joka jo ensikuulemalta teki minuun järisyttävän vaikutuksen. Sen alkuperä ja merkitys kuitenkin selvisivät minulle vasta myöhemmin, paljon matkani jälkeen.

Kyseessä on ote hindufilosofi Adi Shankaran kirjoittamasta Shiva Manasa Puja -rukouksesta, jossa palvoja visualisoi mielessään rikkauksia ja uhraa ne kaikki Shivalle, muutoksen ja tuhoutumisen jumalalle. Lopulta palvoja toteaa, että kaikki hänen arkisetkin tekonsa ovat uhreja pysymättömyyden, hetkellisyyden, katoavuuden jumalalle ja että hänen oma ruumiinsa on tämän koti.

Vastikään muuan haastattelemani Shaiva siddhanta -perinteen opettaja totesi, että on yksinkertainen tosiasia, että ennemmin tai myöhemmin joudumme päästämään irti aivan kaikesta. Juuri tämä jatkuva kuolemisen prosessi, jota Shivan hahmo ilmentää, voi opettaa meille mitä elämä todella on.

Ulverin kappaleen musertava tunnelma kuitenkin muistuttaa, miten vaikeasta asiasta on kyse. Irti päästäminen ei ole koskaan helppoa, ja sitä pitääkin varoa romantisoimasta. Bussissa kokemani pelko oli todellista, ja kykenin päästämään siitä irti ainoastaan, koska kyydistä hyppääminenkään ei ollut mahdollista.

Tuntuu kuitenkin merkitykselliseltä, että juuri tämä kappale on mielessäni yhdistynyt Himalajan vuoristoon, Shivan kotipaikkaan, kohtalolle antautumisen tuomaan vapaudentunteeseen ja syksyyn, kuihtumisen vuodenaikaan. Huolimatta siitä, etten itse muodollisesti kuulu Shivan palvojiin, en voi olla arvostamatta tätä merkitysten kasautumista ja niistä kumpuavaa arvokasta, joskin vaikeasti toteutettavaa opetusta.