Miten jooga oikeastaan vaikuttaa? Tarkastelussa William J. Broadin Science of Yoga

”Kohu on turha ja johtuu tyhmyydestä.”

11262243_10153310816817264_1544040124_nNämä Paula Vesalan lähes yleismaailmallisen osuvat sanat väikkyivät mielessäni lukiessani William J. Broadin joogamaailmaa parisen vuotta sitten kohisuttanutta teosta The Science of Yoga. (Käsittelin kohua aiemmin kirjoituksessani Miksi pitäisi taipua?) Pelkästään nettikeskustelua vilkuilemalla syntyi kuva, että kirjan tarkoitus oli levittää mielikuvituksellisia skandaalitarinoita joogan vaaroista. Siksi en tarttunutkaan kirjaan pitkään aikaan.

Olisi kannattanut. Kuten arvata saattoi, kohussa tärkeimpään osaan nousivat kirjan yhdestä ainoasta luvusta nostetut, kaikkein äärimmäisimmät esimerkit ja näitä korostava, kärjistäen kirjoitettu New York Timesin artikkeli. Nyt, sekä kirjan että artikkelin luettuani olen melko varma, että valtaosa äänekkäimmistä meuhkaajista ei ollut edes avannut The Science of Yogaa ja artikkelistakin katsonut pelkät kuvat.

The Science of Yoga ei ole paniikkia lietsova tai skandaalihakuinen teos. Kohussa eniten huomiota saaneet väitteet katkeilevista akillesjänteistä ja itsensä rampauttaneista joogaopettajista vaikuttavat toki edelleen oudoilta, mutta jäävät kirjan kokonaisuudessa pelkiksi sivuhuomioiksi. Suurimmaksi osaksi kirja esittelee varsin asiallisesti ja yleistajuisesti tutkimustuloksia joogan fysiologisista vaikutuksista ja asettaa niitä tarpeen tullen vastakkain joogakoulujen ja -opettajien yleisten väitteiden kanssa.

Kirjan mielenkiintoisinta antia onkin se, että vaikka joogalla on sekä tiedemiesten että joogaopettajien mukaan kiistattomia terveysvaikutuksia, ne perustuvat varsin erilaisiin näkemyksiin. Joogaopettajat sanovat harjoituksen esimerkiksi parantavan hapenottokykyä ja nopeuttavan aineenvaihduntaa aerobisen liikunnan tavoin. Tutkimustiedon valossa asia on kuitenkin päinvastoin: joogan harjoitukset lisäävät hapen sijaan hiilidioksidin määrää veressä ja itse asiassa hidastavat aineenvaihduntaa.

Tieteen valossa joogasta ei – astangajoogan kaltaisia dynaamisia muotoja lukuunottamatta – siis ole kunnon kehittämiseen tai laihduttamiseen, ainakaan samalla tavalla kuin lenkkeilystä. Samalla tiede näyttää yksiselitteisesti tukevan joogan rentouttavia ja stressiä lieventäviä vaikutuksia. Tästä syystä joogan harjoittaminen myös lisää harjoittajan energisyyttä, kohottaa mielialaa ja voi siksi epäsuorasti parantaa kuntoa. Kun ihminen on pirteä ja voi hyvin, lisääntyy muukin aktiivisuus ja tarpeeton syöpöttely jää vähemmälle.

Kirjan eniten huomiota saanut luku käsittelee joogaharjoituksen aiheuttamia vammoja. Suurin osa luvusta keskittyy aivohalvauksen riskiin, jota tietyt jooga-asanat, kuten shirsasana (”päälläseisonta”) ja halasana (”aura”) voivat Broadin mukaan lisätä. Hän esittelee useita tapauksia ja hakee vertailukohtaa ”kauneushoitolasyndroomana” tunnetusta ilmiöstä, jossa niskan luonnottoman asennon tiedetään useissa tapauksissa johtaneen aivohalvaukseen. Broadin huoli vaikuttaa perustellulta, mutta edellyttäisi lisätutkimusta. On kuitenkin outoa, että The Science of Yogan väitteisiin joogan mahdollisista vaaroista on vastattu lähinnä raivolla sen sijaan, että myönnettäisiin lisätutkimusten tarpeellisuus.

Närää on saattanut aiheuttaa myös se, että Broad kyseenalaistaa monien nykyisten joogaopettajien pätevyyden toimia ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista vastaavina ”terapeutteina”. Nykyisin joogaopettajan ”pätevyyden” voi saada jo parin kuukauden opiskelulla. On helppo yhtyä Broadin kysymykseen, suostuisiko kukaan ottamaan oppia yhtä kokemattomalta pianonsoitonopettajalta tai koripallovalmentajalta. Vaikka syytä olisi, Broad ei tässä yhteydessä käsittele laajemmin opettaja-oppilassuhteisiin liittyviä ongelmia, jotka liittyvät transferenssiin ja nykyjoogassakin kummittelevaan ”gurujen” ihailuun.

The Science of Yoga sisältää myös pienen silmäyksen joogan historiaan joka, vaikka ansiokkaasti esitteleekin joogan ”uudelleenkeksimistä” ja radikaalia muuttumista 1800- ja 1900-luvuilla, ontuu aika lailla lähtiessään liikkeelle ”seksikultiksi” tulkitusta keskiaikaisesta hathajoogasta ja sivuuttaen varhaisemman joogatradition ”filosofisena pohdiskeluna”.

Outoa kyllä, Broad ei lainkaan tuo esiin, että joogan juuret ovat asketismissa. Asanoiden tarkoitus ei ollut alunperin terveys, vaan ruumiin luonnollisten impulssien vastustaminen ja saattaminen tietoiseen hallintaan. Tältä pohjalta esimerkiksi se, että joogaharjoitukset hidastavat aineenvaihduntaa, on varsin järkeenkäypää: muinaiset joogit halusivat tulla toimeen mahdollisimman vähällä ravinnolla.

Broad vaikuttaa olevan erityisen kiinnostunut siitä, että hathajoogalla oli yhteyksiä tantriseen seksimagiaan. Vaikka sukupuolienergian varastointiin ja muuntamiseen tähtäävät tekniikat ovatkin keskeisiä klassisessa hathajoogassa, Broad vetää aivan liian suoria viivoja näiden tekniikoiden ja nykyaikaisen joogan tieteellisesti havaittujen, sukupuolielämää parantavien vaikutusten välille.

Broad kertoo harjoittaneensa joogaa 1970-luvulta asti ja kirjansa myötä karsineensa harjoituksestaan ne asanat, joihin hän katsoo liittyvän eniten terveysriskejä. Tämä vaikuttaa järkevältä. Useimmat nykyisin harjoitetut joogamenetelmät ovat melko uusia keksintöjä. Jos joogan päämäärät ymmärretään fyysisen terveyden kannalta, on johdonmukaista että sen harjoitukset muokataan nykyisen lääketieteellisen ymmärryksen mukaisiksi.

Puutteistaan huolimatta Broadin teos kannattaa lukea. On todella hälyyttävää, jos joogayhteisö muuttuu niin umpimieliseksi, ettei se kestä dogmiensa ulkopuolista tarkastelua – olkoonkin, että nämä tarkastelut saattavat tosiaan joskus mennä metsään. Virheellisiin väitteisiin on kuitenkin parempi vastata argumentoiden kuin vaahdoten. Usein toistettu ”harjoitus on tietoa tärkeämpää” -mantra saattaa sekin kätkeä enemmän epäkohtia kuin haluaisimme myöntää.

Konditionaalihommia: Suuri jossitteluilta 9.5.2015

Osallistun tulevana lauantaina (9.5.2015) PuheNytin Suureen jossitteluiltaan Elmun baarissa, Helsingissä.

Konsepti on mielenkiintoinen: kolmessa pöydässä keskustellaan kolmesta perustavasta aiheesta, kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Keskustelujen välissä kuullaan mm. puhekaraokea.

Istun samassa pöydässä Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Jussi Sohlbergin ja viestintäasiantuntija Kaarle Hurtigin kanssa keskustelemassa uskonnosta. Jutusteluamme luotsaa toimittaja Perttu Häkkinen.

Ohjelmassa on valtavasti mielenkiintoisia nimiä. Kodin ympärillä pyörivää keskustelua johtaa Mili Kaikkonen ja isänmaa-jossittelua koordinoi Reetta Räty. Illan juontajana toimii stand up -koomikko Ali Jahangiri.

Täydellinen lista keskustelijoista ja illan ohjelmasta löytyy PuheNytin sivuilta.

Illan ohjelma lähetetään suorana YLE Puheelta ja on kuultavissa jälkikäteen YLE Areenasta.

Tapahtuman liput alk. 10 € – ennakkolippuja saa Tiketistä.

Suuri jossitteluilta Facebookissa.

Kansallinen ja kansainvälinen jooga

Lähde: Shri Narendra Modi sworn in as Prime Minister

21.6.2015 vietetään kaikkialla maailmassa Kansainvälistä joogapäivää.

Syksyllä 2014 Intian pääministeri Narendra Modi ehdotti YK:n istunnossa kansainvälisen joogapäivän järjestämistä. Modin mukaan  jooga edistää terveitä elämäntapoja ja voi auttaa jopa ilmastonmuutoksen torjumisessa. 175 maata tuki Modin ehdotusta.

Kyseessä ei ollut satunnainen päähänpisto. Jooga on olennainen osa Modin poliittista ohjelmaa. Virkaan astuttuaan hän nimitti Shripad Yasso Naikin Intian ensimmäiseksi Joogan ja perinnelääkinnän ministeriksi. Sittemmin Modin hallitus on aloittanut toimet joogan sisällyttämiseksi valtion virastojen, armeijan, poliisivoimien ja peruskoulujen ohjelmaan.

Päinvastoin kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa joogan juuret ovat vastakulttuurissa,  ilmentää jooga Intiassa perinteistä uskonnollisuutta ja konservatiivisia arvoja, hyvin samaan tapaan kuin kristillinen kirkko monissa länsimaissa. Jo 1900-luvun alun Brittien kolonialistista valtaa vastustaneet hindunationalistit tekivät joogasta hindulaisen Intian kansallisen symbolin.

Myös pääministeri Modi on sekä oikeistolaisen BJP-puolueen, että äärinationalistisen RSS-järjestön pitkäaikainen jäsen. Hänen joogaohjelmansa taustalla onkin tietoinen pyrkimys vahvistaa kuvaa Intiasta hindulaisena maana. Tässä kuvassa esimerkiksi monikansalliset yritykset, sekä maan lukuisat muslimit ja kristityt ovat vieraan kulttuuriaineksen edustajia.

Kansallisen identiteetin vahvistamisen lisäksi joogapäivän tavoitteena on muistuttaa maailmaa joogan hindulaisista juurista. Virkaan astuttuaan joogaministeri Naik totesi, että hänen tehtävänsä on osoittaa maailmalle, että jooga kuuluu Intialaisille. Samasta syystä Modin hallitus on myös hakenut joogalle alkuperäsuojaa. Toteutuessaan se tarkoittaisi, että ainoastaan ”hindulaista joogaa” saisi kutsua joogaksi.

Joogan yhdistäminen politiikkaan herättää länsimaisessa jooganharrastajassa todennäköisesti lähinnä huvittuneisuutta tai ilahtuneisuutta. Kansainvälinen joogapäivä on täällä korkeintaan yksi mukava kesätapahtuma muiden joukossa ja tarjoaa sekä lisänäkyvyyttä että bisneksen kasvua monille joogayrittäjille.

Tapahtuman laajemmat poliittiset yhteydet pakottavatkin pohtimaan globaalin joogayhteisön eetosta, jonka mukaan ”kaikki on joogaa”. Käytännössä se tarkoittaa, että joogan historiaan ja nykymuotoihin sisältyvien valtavien erojen sijaan huomio kiinitetään oletettuun yhteiseen perustaan kaiken takana.

Väite palvelee paitsi länsimaista arvoliberalismia, myös joogabisneksen  päämääriä. Kun kysymykset joogan sisäisistä eroista, syvemmästä merkityksestä ja laajemmista kytköksistä sivuutetaan, taataan sille mahdollisimman laaja yleisö. Paradoksaalista kyllä, tämä vapaamielisille arvoille perustuva kansainvälinen joogailmiö tukee tällä hetkellä myös Intian kansallismielistä joogapolitiikkaa.

Kykeneekö globaali ”joogateollinen kompleksi” sisällyttämään itseensä myös kansallisen ja konservatiivisen tulkinnan joogasta, vai tuleeko siitä kulttuurinen kiistakapula? Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Lisää aiheesta:

Tapio Tammisen tiivis ohjelma Intian pääministeri Modi ja hakaristin soturit valottaa ansiokkaasti joogapäivän laajempia poliittisia ja ideologisia taustoja (YLE Areena).

The Atlantic: Who Owns Yoga?

The Telegraph: India’s yoga minister aims to reclaim practice from west

Joogan kytkeytymistä politiikkkaan kästellään myös syksyllä ilmestyvässä kirjassani Erakkomajoista kuntosaleille (Basam Books 2015).