”Järjen hylkäämänä mielikuvitus synnyttää uskomattomia hirviöitä: siihen yhdistyneenä se on taiteiden äiti ja niiden ihmeiden alkuperä” – Francisco Goya
Goyan etsaus El sueño de la razón produce monstruos (engl. The Sleep of Reason Produces Monsters, 1799) kuvaa kauhuja, joita vapaana vaeltava mielikuvitus voi synnyttää. Valistuksen henki oli epäilemättä jättänyt jälkensä Goyaan, jonka teoksen nimeä voisi pitää varsinaisena rationalismin iskulauseena. Sittemmin historia on kuitenkin osoittanut, että “järki” kykenee hirviöimäisyyksiin siinä missä järjettömyyskin. Taistelussaan “irrationaalisuutta” vastaan valistuksen perintö on heittänyt niin monta lasta pesuveden mukana, että jäljellä on vain tyhjyyttään kumiseva amme.
Sleep of Monstersin debyyttialbumi Produces Reason (Suomen Musiikki 2013) heijastaa tätä kulttuurista tragediaa ja etsii tasapainoa elämän repivien ja rakentavien voimien välissä. Tietyssä mielessä levy henkii pyrkimystä sovintoon, joka ei ole niinkään kompromissin laimeaa nestettä, kuin tosiasioiden hyväksymisestä kumpuavaa, vastakohtien tulessa jalostunutta elämäneliksiiriä. Se ammentaa pakanuudesta, esoteriasta ja muinaisista kulttuureista, kurottaa kohti pyhää maailmassa, josta lumous on kadonnut. Kyse ei kuitenkaan ole haikailusta kadotettuun kulta-aikaan tai selän kääntämisestä nykymaailmalle: yksinkertaisen vastareaktion sijaan levy vaikuttaa sanovan, että juuri yhteen tuotuina vastakohdat voivat synnyttää jotain ihmeellistä ja kokonaisempaa.
Vastakohtien tematiikka ulottuu yhtyeen musiikkiin asti, sillä levy vie kuulijansa aatehistorian hämärille sivukujille varsin virtaviivaisen ja kuuntelijaystävällisen rock-bussin kyydissä. Tyyli vaihtelee suoraviivaisesta rokkauksesta hidastempoisempaan, itämaisten skaalojen sävyttämään tunnelmointiin. Raskaiden kitaroiden ja eteeristen elementtien yhdistelmä tuo paikoin mieleen ruotsalaisen Tiamatin 2000-luvun taitteessa tekemät levyt Skeleton Skeletron ja Judas Christ, joilla The Sisters of Mercyn pöyhkeän goottirockin ja Pink Floydin ilmavan psykedelian yhdistelmää koristeltiin orientalistisella mystiikalla. Soundimaailman puolesta Sleep of Monstersilla on kuitenkin vähemmän tekemistä puhdasverisen goottirockin kuin 1990-luvun lopun melodisen metallin kanssa, eivätkä assosiaatiot esimerkiksi varhaiseen HIMiin ole epätodennäköisiä.
Kontrasteistaan huolimatta – tai ehkä niistä johtuen – Sleep of Monstersin musiikki ja sanat muodostavat orgaanisen kokonaisuuden, joka koskettaa kuulijaa useammalla tasolla yhtä aikaa. Juuri tällä tavalla korkealentoisia teemoja pitääkin käsitellä populaarimusiikissa. Vai voitteko kuvitella mitään intuitionvastaisuudessaan osuvampaa, kuin gnostilaiselle Abraxas-jumaluudelle omistettu mahtipontinen “rakkauslaulu”, joka lainailee vapaasti niin C. G. Jungin kuin Hermann Hessenkin kirjoituksista? Melodiat toimivat kuin juoma, johon on sekoitettu hieman myrkkyä (tai ehkäpä tässä tapauksessa lääkettä): ne kuljettavat sanoitukset kuulijan alitajuntaan, ja antavat niiden tehdä siellä vapaasti työtään. Juuri tästä laulussa runouden alkumuotona on kyse.
Jungin ja Hessen lisäksi oikeita (tai vääriä) kirjoja lukenut kuulija kohtaakin levyllä muitakin tuttuja ja vähemmän tunnettuja nimiä. Osviittaa sanoitusten mielenmaisemasta antaa esimerkiksi kappale Our Savage God, joka ammentaa Tšingis-kaanin inkarnaationa itseään pitäneen paroni Roman Fjodorovitš Ungern von Sternbergin tarinasta. Rikkiviisaan intertekstuaalisuuden sijaan viittaukset tuntuvat kuitenkin toimivan välineinä varsin henkilökohtaisten kokemusten ja näkemysten käsittelyyn. Tämä muistuttaa, että taiteen, myyttien ja historian tarkoitus on ennen kaikkea tulla koetuiksi – auttaa meitä ymmärtämään paremmin itseämme ja maailmaa, ei muuttua älyllisen analyysin, luokittelun ja tutkijoiden fetisismin kohteiksi. Siksi ei tunnukaan mielekkäältä ryhtyä tässä yhteydessä paloittelemaan ja analysoimaan Produces of Reasonin kerrostumia – olkoonkin, että piilotetuista aarteista ja johtolangoista niiden löytämiseksi ei ole pulaa.
Andrew Eldritch, tuo goottirokin ihmisjumala, totesi eräässä haastattelussa 1980-luvun lopulla: “Totta kai minulla on kieli poskessa, mutta se on ainoa keino tehdä tätä tosissaan.” Yhtä lailla Lee Dorrianin ja Dave Wyndorfin kaltaisten sanoittajien suuruus on mielestäni aina piillyt siinä, miten he ovat käsittelleet vakavia ja henkilökohtaisia teemoja ylilyödyn, sarjakuvamaisen ulkoasun suojissa. Vaikkei Sleep of Monsters menekään aivan yhtä karnevalistisiin ulottuvuuksiin, on Produces Reasonilla aistittavissa jotain samansuuntaista itsetietoisuutta, yhtä aikaa vilpitöntä ja viekasta. Bändi on selvästi tosissaan, mutta myös nähnyt riittävästi elämää ottaakseen rennosti.
Vaikka Produces Reason on debyytti, Sleep of Monstersilla on menneisyys. Kaikki sen jäsenet ovat olleet monessa mukana, ja heidän vaikuttavat ansioluettelonsa epäilemättä tuovat bändille ansaittuja kuulijoita. Silti haluan tässä yhteydessä kiinnittää huomion siihen, että Produces Reason on itsessäänkin nautittava kuuntelukokemus. Se on suoraviivaista, tarttuvaa ja samalla aivonystyröitä kutkuttavaa rock-musiikkia; gnostilaisia rakkauslauluja ja ysäriheviä. Kuunnellessa kannattaa pitää esoteerinen kirjasto käden ulottuvilla, himmentää valoja ja samalla voi pelata vaikkapa aurinkopyöräbingoa.
Matti Rautaniemi 