Erakkomajoista kuntosaleille lähti painoon viime viikolla ja sen on määrä ilmestyä kahden viikon kuluttua.
Olen innoissani, että kirja on pian lukijoilla! Valtavan kirjoitus- ja toimitusurakan loppuunsaattaminen oli tietysti myös helpotus. Erityisen tyytyväinen olen kirjan komeaan kanteen, josta vastaa Tuomo Parikka / Four Eyes Design.
Kävin tänään Perttu Häkkisen ohjelmassa YLE Puheella keskustelemassa joogan historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta kirjaani liittyen. Ohjelmassa kuultiin myös Panu Hietanevan haastattelut Suomen joogaliiton konkareista, Arvo Tavista ja Katri Masonista.
Juttutuokion voi kuunnella YLE Areenasta.
Basam Books järjestää 12-13.9. Tampere-talossa Viisas elämä -messut. Viime vuonna paikalla olleena odotan, että luvassa on antoisa viikonloppu. Puhun sunnuntai-iltapäivänä klo 16 messuilla kirjani syntyprosessista ja sisällöstä.
Vaikket pääsisikään paikalle, viikottaisia blogipostauksiani joogan ympäriltä voi seurata Joogin lukulamppu -blogissani. Uusi teksti ilmestyy aina perjantaisin.