Erakkomajoista kuntosaleille myyty loppuun

Juuri saamani tiedon mukaan Erakkomajoista kuntosaleille on loppunut kustantajalta.

Toinen painos on odotettavissa jossain vaiheessa vuotta 2018. Lisätietoja asiasta seuraa vuodenvaihteen jälkeen.

Ensimmäistä painosta saattaa vielä löytää hyvin varustetuista kirjakaupoista. Tämän postauksen lopussa muutamia linkkejä kauppoihin, joiden valikoimissa Erakkomajoissa kuntosaleille viimeiset kappaleet ovat.

Tässä vaiheessa koen aiheelliseksi kiittää kaikkia niitä, joiden kirjahyllyyn Erakkomajoista kuntosaleille on tähän mennessä päätynyt. Olen sanoinkuvaamattoman iloinen ja ylpeä siitä, miten kirja on otettu vastaan niin joogapiireissä kuin niiden ulkopuolellakin. Palaute on ollut erittäin positiivista ja mikä tärkeintä, teos on löytänyt tiensä useammankin joogaopettajakoulutuksen opintosuunnitelmaan. Tämän parempaa osoitusta kirjan tarpeellisuudesta en voi edes kuvitella.

Kiitos kuuluu myös kaikille toimittajille, bloggareille, podcasteille ja muille, jotka ovat tuoneet työtäni ja kirjaani esiin. Linkkejä kirjasta ilmestyneisiin juttuihin löytyy täältä.

Kiitos myös kaikille, jotka ovat tulleet luennoilleni kuluneen kahden vuoden aikana. On ollut ilo huomata, että kiinnostus joogan taustoja ja syvempiä ulottuvuuksia kohtaan on kasvussa.

Luentoja on luvassa tulevaisuudessakin. Vuonna 2018 painopisteeni tulevat kuitenkin olemaan kurssitoiminnan kehittämisessä, väitöskirjani loppuunsaattamisessa, sekä uuden joogakirjan kirjoittamisessa. Näistä kaikista projekteista tulen paljastamaan yksityiskohtia ensi vuonna.

Kiitos kaikille lukijoilleni ja sivustoni seuraajille! Hyvää loppuvuotta, rauhallista joulunodotusta ja ilontäyteistä uutta vuotta!

Erakkomajoista kuntosaleille on tällä hetkellä vielä saatavilla mm. seuraavista kaupoista:

Lukijoiden kommentteja:

”Erakkomajoista kuntosaleille on erinomainen tietokirja, joka viettelee vaivatta mukaansa jopa yksilön, jolle jooga ei välttämättä ole tuttua saati läheistä. Vaikka opus sisältää lähes tainnuttavan määrän tietoa joogan eriskummallisesta ja värikkäästä kulttuurihistoriasta, se ei ikävystytä tai harhaile. Erakkomajoista kuntosaleille on syvällinen, sivistävä ja viihdyttävä lukukokemus.”

– Toimittaja-tietokirjailija Perttu Häkkinen

”Rautanimi kirjoittaa sujuvaa, selkeää ja helppolukuista tekstiä, vaikka haukattavana on todella iso aihe. ––– Teos herättää ajattelemaan itse: Millaisiin aikansa ilmiöihin perustuu se jooga, jota itse harjoitan? Kuuluuko siihen myyttejä, joita tarvitsisi purkaa?”

– Joogaohjaaja Elina Kokkoniemi, Suomen Joogalehti

”[Erakkomajoista kuntosaleille] onnistuu loistavasti lähes mahdottomassa: kokoamaan yksiin kansiin akateemisen joogatietämyksen päälinjat selkeällä ja usein yllättävällä tavalla.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille joogasta muutenkin kuin henkilökohtaisena harjoituksena kiinnostuneille. Tämän parempaa yleiskatsausta akateemiseen joogatutkimukseen on vaikeaa kuvitella.”

– Joogaopettaja Janne Kontala, Ananda

”Rautaniemi on kirjoittanut tärkeän kirjan, jota on helppo suositella luettavaksi.”

 – Dosentti Jyri Komulainen, Teologinen Aikakauskirja


Aiheesta muualla:

HBL: Yogamyternas mästare
Tieteessä tapahtuu: Joogan historiikki murtaa joogamyytin
Perttu Häkkinen: Ennen joogattiin erakkomajoissa, nyt kuntosaleilla
Pauliina Aarva: Jooga – erakkomajoista kuntosaleille
Sana Papilta: Erakkomajoista kuntosaleille
Kaikki joogasta: Kirjaesittelyssä Matti Rautaniemen Erakkomajoista kuntosaleille
Turku Yoga Girl: Miten jooga valloitti maailman

 


Puoli vuotta Joogin lukulamppua

Juhannuksen jälkeen aloitin joogaa käsittelevän Joogin lukulamppu -blogini Basam Booksin Viisas elämä -sivustolla. Ohessa kooste tiivistahtisen ensimmäisen puolivuotiskauden sadosta.

1. Miten kaikki alkoi (25.6.2015)
2. Mielikuvien voima (3.7.2015)
3. Miksi en opeta joogaa? (10.7.2015)
4. Instagramin asana-akrobaatit (17.7.2015)
5. Viisi hyvää joogakirjaa (24.7.2015)
6. Matka joogin mielenmaisemaan (14.8.2015)
7. Joogatyylien viidakossa (21.8.2015)
8. Johtaako kaikki jooga samaan päämäärään? (28.8.2015)
9. Entisen joogatosikon tunnustuksia (4.9.2015)
10. Mitä jokaisen tulisi tietää joogan historiasta (11.9.2015)
11. Joogisia soundeja (18.9.2015)
12. Miksi joogafilosofia on tärkeää (25.9.2015)
13. Ensimmäinen suomalainen joogakirja (2.10.2015)
14. Kohti kokonaisempaa käsitystä joogasta (8.10.2015)
15. Kaikkein tärkein asana (16.10.2015)
16. Jooga ja absoluuttinen totuus (25.10.2015)
17. Onko jooga uskontoa? (1.11.2015)
18. AWAKE: The Life of Yogananda (8.11.2015)
19. Tabuja rikkova tantra (15.11.2015)
20. Poliittinen korrektius pilaa joogan (25.11.2015)
21. Joogaa vai jumppaa? (13.12.2015)
22. Jooga ja jumalat (23.12.2015)

Vuonna 2016 Joogin lukulamppu palaa uusin tekstein ja hieman väljemmällä, mutta yhtä kaikki säännöllisellä julkaisutahdilla. Hyvää uutta vuotta!

Erakkomajoista kuntosaleille on ilmestynyt!

11997478_10153620510937264_1503950656_nJoogan historiaa käsittelevä kirjani Erakkomajoista kuntosaleillemiten jooga valloitti maailman on ilmestynyt.

Hain tänään tekijänkappaleeni kustantajalta ja täytyy sanoa, että tunne on hieno. Kirjan valmistuminen otti aikansa, mutta nyt käsissäni on täsmälleen se kirja, jota vuosia sitten aloin kirjoittaa. Olen myös sanoinkuvaamattoman kiitollinen kaikille niille, jotka auttoivat minua tällä pitkällä taipaleella.

Kirjan takakannesta:

Erakkomajoista kuntosaleille valottaa joogan matkaa globaaliksi hyvinvointi-ilmiöksi. Ensimmäinen suomenkielinen teos joogan 3500-vuotisesta historiasta esittelee, miten muinainen askeettinen harjoitus muuttui kaikille avoimeksi hyvinvoinnin menetelmäksi.

Teoksen sivuilta selviää, mitä joogan alkuperästä tiedetään, miten joogaa on eri aikoina tulkittu, mitkä historialliset tapahtumat ja aatevirtaukset ovat siihen vaikuttaneet ja ketkä ovat olleet kansainvälisen joogailmiön tärkeimmät rakentajat. Yllättäviä käänteitä, värikkäitä hahmoja ja outoja sivupolkuja sisältävä tarina kyseenalaistaa monet nykyisin vallitsevat käsitykset joogasta. Se osoittaa, että joogan takaa löytyy paljon enemmän kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa.

Erakkomajoista kuntosaleille on pian saatavilla kirjakaupoista kautta maan. Se on myös jo tilattavissa Basam Booksin nettikaupasta.

Erakkomajoista kuntosaleille pian ulkona

Erakkomajoista-kuntosaleille_kansi(1)
Erakkomajoista kuntosaleille lähti painoon viime viikolla ja sen on määrä ilmestyä kahden viikon kuluttua.

Olen innoissani, että kirja on pian lukijoilla! Valtavan kirjoitus- ja toimitusurakan loppuunsaattaminen oli tietysti myös helpotus. Erityisen tyytyväinen olen kirjan komeaan kanteen, josta vastaa Tuomo Parikka / Four Eyes Design.
Kävin tänään Perttu Häkkisen ohjelmassa YLE Puheella keskustelemassa joogan historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta kirjaani liittyen. Ohjelmassa kuultiin myös Panu Hietanevan haastattelut Suomen joogaliiton konkareista, Arvo Tavista ja Katri Masonista.

Juttutuokion voi kuunnella YLE Areenasta.

Basam Books järjestää 12-13.9. Tampere-talossa Viisas elämä -messut. Viime vuonna paikalla olleena odotan, että luvassa on antoisa viikonloppu. Puhun sunnuntai-iltapäivänä klo 16 messuilla kirjani syntyprosessista ja sisällöstä.

Vaikket pääsisikään paikalle, viikottaisia blogipostauksiani joogan ympäriltä voi seurata Joogin lukulamppu -blogissani. Uusi teksti ilmestyy aina perjantaisin.

Uusi blogi Basam Booksin Viisas elämä -sivuilla: Joogin lukulamppu

Aloitin uuden blogin Basam Booksin Viisas elämä -sivuilla. Sen nimi on Joogin lukulamppu.

Joogin lukulampussa kirjoitan syksyllä ilmestyvään kirjaani Erakkomajoista kuntosaleille liittyvistä asioista, sekä tarkastelen ajankohtaisia ja historiallisia joogaan liittyviä ilmiöitä. Pyrin tarjoamaan omaperäisiä ja vallitsevia mielikuvia tuulettavia näkökulmia joogaan.

Tulen myös kirjoittamaan Joogin lukulamppuun aktiivisemmin kuin tähän satunnaisesti päivittyvään blogiini. Uusi teksti julkaistaan joka perjantai.

Ensimmäinen tekstini käsittelee sitä, miten löysin joogan Jungin, Crowleyn ja Eliaden kautta, ja miten Lordi liittyy asiaan. Sen voi lukea täällä.

Musteen salaisuus jatkaa entiseen malliin, mutta vastedes kaikki joogaan liittyvä julkaistaan Joogin lukulampussa. Tervetuloa seuraamaan!

Ellet ole vielä ehtinyt, käy tykkäämässä Erakkomajoista kuntosaleille -Facebook-sivusta.

Menneitä ja tulevia projekteja

vaiheessa

Minulla oli eilen ilo vierailla Radio Helsingin Vaiheessa-ohjelmassa mainion Mili Kaikkosen haastateltavana.

Puhuimme pääasiassa kääntämästäni Daniele Bolellin kirjasta Luo oma uskontosi, joka ilmestyi viime syksynä. Elämän paradoksaalisuutta, kuoleman väistämättömyyttä ja onnellisuuden tavoittelun toivottomuutta puiva hilpeä ohjelma on nyt ladattavissa podcastina Radio Helsingin sivuilla.

Paljastin ohjelmassa myös ensi kertaa uutisia tulevasta kirjastani. Pitkään työn alla ollut Erakkomajoista kuntosaleille ilmestyy näillä näkymin ensi syksynä. Kirja käsittelee niitä muutoksia, joita jooga on kokenut matkallaan muinaisesta Intiasta nykymaailman joogasaleille. Se kertoo siis hyvin toisenlaisen tarinan joogasta kuin useimmat muut saatavilla olevat joogakirjat.

Joogan 3500-vuotiseen tarinaan mahtuu valtava määrä historiallisia tapahtumia, henkilöitä, aatevirtauksia, kulttuurisia muutoksia jne. Tämä heijastuu myös nykyisten joogamuotojen valtavassa kirjossa. Erakkomajoista kuntosaleille kysyy, onko näissä lukemattomissa joogaksi kutsutuissa ilmiöissä lopulta kyse samasta asiasta. Toisaalta se myös sisältää paljon enemmän tai vähemmän joogaan liittyviä värikkäitä hahmoja ja erikoisia tarinoita.

Tekstiä hiotaan parhaillaan julkaisukuntoon. Varsinaista julkaisua odotellessa näillä sivuilla on luvassa kaikenlaista kiinnostavaa joogan ystäville.

Vaiheessa-ohjelman sivut
Luo oma uskontosi Basam Booksin nettikaupassa