Juuri saamani tiedon mukaan Erakkomajoista kuntosaleille on loppunut kustantajalta.
Toinen painos on odotettavissa jossain vaiheessa vuotta 2018. Lisätietoja asiasta seuraa vuodenvaihteen jälkeen.
Ensimmäistä painosta saattaa vielä löytää hyvin varustetuista kirjakaupoista. Tämän postauksen lopussa muutamia linkkejä kauppoihin, joiden valikoimissa Erakkomajoissa kuntosaleille viimeiset kappaleet ovat.
Tässä vaiheessa koen aiheelliseksi kiittää kaikkia niitä, joiden kirjahyllyyn Erakkomajoista kuntosaleille on tähän mennessä päätynyt. Olen sanoinkuvaamattoman iloinen ja ylpeä siitä, miten kirja on otettu vastaan niin joogapiireissä kuin niiden ulkopuolellakin. Palaute on ollut erittäin positiivista ja mikä tärkeintä, teos on löytänyt tiensä useammankin joogaopettajakoulutuksen opintosuunnitelmaan. Tämän parempaa osoitusta kirjan tarpeellisuudesta en voi edes kuvitella.
Kiitos kuuluu myös kaikille toimittajille, bloggareille, podcasteille ja muille, jotka ovat tuoneet työtäni ja kirjaani esiin. Linkkejä kirjasta ilmestyneisiin juttuihin löytyy täältä.
Kiitos myös kaikille, jotka ovat tulleet luennoilleni kuluneen kahden vuoden aikana. On ollut ilo huomata, että kiinnostus joogan taustoja ja syvempiä ulottuvuuksia kohtaan on kasvussa.
Luentoja on luvassa tulevaisuudessakin. Vuonna 2018 painopisteeni tulevat kuitenkin olemaan kurssitoiminnan kehittämisessä, väitöskirjani loppuunsaattamisessa, sekä uuden joogakirjan kirjoittamisessa. Näistä kaikista projekteista tulen paljastamaan yksityiskohtia ensi vuonna.
Kiitos kaikille lukijoilleni ja sivustoni seuraajille! Hyvää loppuvuotta, rauhallista joulunodotusta ja ilontäyteistä uutta vuotta!
Erakkomajoista kuntosaleille on tällä hetkellä vielä saatavilla mm. seuraavista kaupoista:
Lukijoiden kommentteja:
”Erakkomajoista kuntosaleille on erinomainen tietokirja, joka viettelee vaivatta mukaansa jopa yksilön, jolle jooga ei välttämättä ole tuttua saati läheistä. Vaikka opus sisältää lähes tainnuttavan määrän tietoa joogan eriskummallisesta ja värikkäästä kulttuurihistoriasta, se ei ikävystytä tai harhaile. Erakkomajoista kuntosaleille on syvällinen, sivistävä ja viihdyttävä lukukokemus.”
– Toimittaja-tietokirjailija Perttu Häkkinen
”Rautanimi kirjoittaa sujuvaa, selkeää ja helppolukuista tekstiä, vaikka haukattavana on todella iso aihe. ––– Teos herättää ajattelemaan itse: Millaisiin aikansa ilmiöihin perustuu se jooga, jota itse harjoitan? Kuuluuko siihen myyttejä, joita tarvitsisi purkaa?”
– Joogaohjaaja Elina Kokkoniemi, Suomen Joogalehti
”[Erakkomajoista kuntosaleille] onnistuu loistavasti lähes mahdottomassa: kokoamaan yksiin kansiin akateemisen joogatietämyksen päälinjat selkeällä ja usein yllättävällä tavalla.
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille joogasta muutenkin kuin henkilökohtaisena harjoituksena kiinnostuneille. Tämän parempaa yleiskatsausta akateemiseen joogatutkimukseen on vaikeaa kuvitella.”– Joogaopettaja Janne Kontala, Ananda
”Rautaniemi on kirjoittanut tärkeän kirjan, jota on helppo suositella luettavaksi.”
– Dosentti Jyri Komulainen, Teologinen Aikakauskirja
Aiheesta muualla:
HBL: Yogamyternas mästare
Tieteessä tapahtuu: Joogan historiikki murtaa joogamyytin
Perttu Häkkinen: Ennen joogattiin erakkomajoissa, nyt kuntosaleilla
Pauliina Aarva: Jooga – erakkomajoista kuntosaleille
Sana Papilta: Erakkomajoista kuntosaleille
Kaikki joogasta: Kirjaesittelyssä Matti Rautaniemen Erakkomajoista kuntosaleille
Turku Yoga Girl: Miten jooga valloitti maailman