”Kun omalakinen erämaa paljastuu sellaisenaan, se vie mielen kohti Antipodejaan, sillä muinainen luonto muistuttaa oudosti sitä sisäistä maailmaa, jossa omilla henkilökohtaisilla toiveillamme tai edes yleisillä pohdinnoilla ihmisyydestä ei yleensä ole merkitystä.”

Aldous Huxley: Taivas ja helvetti¹

Ensimmäinen tästä blogista saamani palaute koski sen erikoista nimeä. Itse asiassa se koostui vain yhdestä sanasta: ”epnuitns”. Ymmärsin kommentoijan ilmaisevan hämmennystä sivuston erikoisesta nimestä. Voisi siis olla paikallaan kirjoittaa aiheesta jotain. Keräillessäni ajatuksiani aiheen tiimoilta törmäsin ylläolevaan Huxleyn toteamukseen, joka toimii mielestäni loistavana johdantona joihinkin ajatuksiin nimen takana.

ἐρημίτης  (Erimitis), on kreikkaa ja tarkoittaa erakkoa. Sanatarkasti ”erakko” tarkoitta (sekä suomeksi että kreikaksi) ”erämaan asukasta”. Erämaa on olemuksellisesti jotain muuta kuin se enemmän tai vähemmän sivistynyt, kulttuurin, konventioiden ja merkitysten maailma, jossa me kaikki elämme. Suomenkielisen nimensä puolesta erämaa on jotain erotettua, erilleen rajattua. Toisaalta kaikki ihmisten kaupungit, kylät, kaikki inhimillisen kulttuurin keskittymät ovat alunperin juuri villistä luonnosta erilleen rajattuja saarekkeita. Erämaa on niiden perusta.

Erotettuna alueena ”erämaa” on liitoksissa myös sanaan ”pyhä”. Erämaa voidaankin nähdä pyhänä alueena ja erakko ihmisenä, joka jättää järjestyksen taakseen ollakseen yhteydessä pyhään. Kuten Huxley edellä kirjoittaa, ja kuten jokainen luonnossa aikaa viettänyt voi itsekin vahvistaa, sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä on voimakas yhteys. Erakko ei mene erämaahan vain ihailemaan ulkoista luontoa, vaan kohdatakseen samalla oman sisäisen todellisuutensa kokonaisuudessaan.

Olemisen perustana erämaa on loputtomien mahdollisuuksien lähde. Kuten kaikki elävät olennot, myös kaikki kulttuurin muodot ovat tavalla tai toisella syntyneet siitä.  Erämää edustaa luontoa puhtaassa muodossaan, kaiken elävän alkukotina. Tässä se tulee hyvin lähelle lähelle intialaisen Samkhya-filosofian käsitettä prakriti, joka on koko aineellisen todellisuuden taustalla vaikuttava, lukemattomia muotoja ottava aktiivinen periaate. Kaikki mitä on olemassa niin ulkoisessa kuin sisäisessäkin todellisuudessa on osa prakritia. Myös ihmisen minätunne, ajatukset, tunteet, aistimukset jne. ovat kaikki prakritin osia.²

Huxleyn mukaan kokemus erämaasta vie mielen kohti ”Antipodejaan”,  tuntemattomia alueitaan. Kuten sivistyneellä maailmalla on erämaansa, voisiko myös ihmisellä olla sisäiset ”alueensa”, joihin kulttuurin vaikutus ei, ainakaan niin voimakkaasti, ulotu? Useimpien mystikoiden, askeetikkojen, ja – tietysti – erakoiden, vastaus on myöntävä. Jos niin ei  olisi, heidän ponnisteluissaan ei olisi juurikaan mieltä.

Edelleen jää kuitenkin avoimeksi, miksi minä, turvallisesti Kehä I:n sisäpuolella asuva ja varsin sosiaalinen ihminen nimeän sivustoni näin.

Huxley kirjoittaa, että  jo pelkkä taideteoksen katsominen voi kuljettaa ihmisen ulos arkitajuntansa ahtaista kategorioista. Vaikka konkreettinen ulkoinen siirtymä (jonka luontoon meneminen tavallisesti ainakin kaupunkilaiselta vaatii) voi toimia sisäisen tilan hetkellisen muutoksen apuna, ja vaikka eristäytyminen muista ihmisistä voi auttaa erakkoa kohtaamaan sisäisen todellisuutensa sellaisenaan, sisältää ajatus ”sisäisestä erämaasta” lupauksen siitä, että meidän saattaa olla mahdollista asua, tai ainakin vierailla sisäisen todellisuutemme asumattomilla alueilla, eläessämme samalla ihmisten keskellä, enemmän tai vähemmän sivistyneessä maailmassamme.

Tämän sivuston nimessä erakon hahmo siis muistuttaa minua paitsi talojen, teiden ja mainostaulujen takana odottavasta ulkoisesta erämaasta, myös sisäisestä olemassaolon perustasta, joka on tavallisesti hautautunut kaikenlaisen arkisen roinan ja rakennelmien alle.