Zen ja dialektinen materialismi

Pitkään seuraamassani Koiranmutkia-blogissa julkaistiin vastikään mainio kirjoitus Erich Frommin ja D. T. Suzukin teoksesta Zen ja psykoanalyysi, jonka suomensin Mika Pekkolan kanssa jokin aika sitten. Tietyllä tapaa Santeri Nemo jatkaa blogissaan kirjan tehtävää: keskenään hyvin erilaisten, jopa yhteismitattomien käsitemaailmojen välistä dialogia.

Nemo on valinnut tekstin lähtökohdaksi Slavoj Žižekin esittämän kritiikin, jonka mukaan länsimainen buddhalaisuus rohkaisee ihmisiä keskittymään omaan hyvinvointiinsa ja mielenrauhaansa sen sijaan, että he … Niin, sitaatissa ei mainita mitä meditaation harjoittajilta oikeastaan jää tekemättä.

Žižek peräänkuuluttanee osallistumista olemisemme ulkoisten, materiaalisten puitteiden uudelleenjärjestelyyn. Toisin kuin Žižek vaikuttaa olettavan, zen, kuten buddhalaisuus yleisemminkään, ei tarkoita passiivisuutta ulkoisen maailman ongelmien suhteen. Asiaan voi paneutua syvemmin vaikkapa buddhalaisuuden ympäristökäsityksistä ja buddhalaisesta kulutuskritiikistä kirjoittaneen Stephanie Kazan tekstien avulla.

Toisaalta, mitäpä haittaa myöskään buddhalaisen etiikan ja elämäntavan kontekstista irrotetusta meditaatioharjoituksesta voisi olla? Nähdään ihmisen orjuuden sitten johtuvan yhteiskunnan valtarakenteista tai itsekeskeisyyden noidankehästä, muutoksen on lähdettävä ihmisen itsensä sisältä. Miksei mikä tahansa katkos arkiseen putkitajuntaan voisi sisältää muutoksen mahdollisuuden? Jostain on aloitettava.

Eroja esimoderniin buddhalaiseen maailmankuvaan pohjautuvan zenin ja Žižekin dialektisen materialismin välillä ei kuitenkaan kannata vähätellä. Mielestäni Santeri Nemon teksti johdattaa lukijaa kohti juuri sellaista hermeneuttista asetelmaa, jossa zenin käsitys virheettömästä ”Taivaan ja Maan järjestyksestä” ja Žižekin materialismi ovat läsnä yhtä aikaa, keskinäisessä vieraudessaan. Se ei tarkoita erojen hälvenemistä tai sitä, etteikö niiden välillä olisi jännitteitä ja kitkaa. Päin vastoin, juuri tämä kitka on selvemmän ymmärryksen liikkeellepaneva voima.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s