Mikael Agricolan kirkon kryptassa järjestettiin 11.10.2012 seminaari Taipuuko kirkko joogaan, joka käsitteli evankelis-luterilaisen kirkon suhdetta erityisesti viime vuosikymmenen aikana Suomessa räjähdysmäisesti yleistyneeseen joogan harjoittamiseen. Nykyisin myös monet kirkon jäsenet, niin seurakuntalaiset kuin työntekijätkin löytävät joogan harjoituksista paitsi menetelmiä kehon ja mielen hyvinvoinnin hoitamiseen, myös keinoja hengellisen elämänsä syventämiseen.
Seminaarissa esitettyjen puheenvuorojen perusteella joogan suosio kristittyjen keskuudessa liittyy uskonnon ruumiilliseen ulottuvuuteen. Kirkko tarjoaa kyllä tunteisiin ja mieleen vetoavia opetuksia, mutta ruumiillinen osallistuminen rajoittuu lähinnä penkissä istumiseen ja ehtoolliseen. Joogan fyysiset harjoitukset ja esimerkiksi shindo-venyttely mainittiin keinoina saada myös ruumis osallistumaan hengelliseen elämään ja tuoda uskonto voimakkaammin osaksi elämän kaikkia osa-alueita.
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola totesi seminaarin aloittaneessa esitelmässään, että jooga on historiansa aikana liittynyt monenlaisiin maailmankatsomuksiin. Varsinkaan nykyisissä, kokonaisvaltaista terveyttä ja psykofyysistä hyvinvointia korostavissa muodoissaan joogan opit eivät ole Ketolan mukaan mitenkään sovittamattomassa ristiriidassa kristinuskon kanssa. Jooga voi olla kristitylle joko liikunnallinen harrastus tai psykofyysisen hyvinvoinnin menetelmä, ja sellaisena se voi myös tukea uskonnollista elämää.
Dosentti Jyri Komulainen esitti Ketolan kanssa hyvin samansuuntaisia näkemyksiä kristinuskon ja joogan yhteensopivuudesta. Hän tarttui esitelmässään ennen kaikkea kysymykseen siitä, voidaanko joogan kaltaisia ”vieraista kulttuureista” peräisin olevia elementtejä ottaa osaksi kristillistä oppia ja elämäntapaa. Intialaista kristinuskoa tutkineena Komulainen muistutti yleisöä siitä, että kirkko on aina ja kaikkialla mukautunut monessa suhteessa ympäröivään kulttuuriin. Myös ”suomalainen” kristinusko on itse asiassa juutalais-hellenistis-germaanista kulttuuriperintöä, joka on historiansa aikana kokenut monia muutoksia. Paljon parjattu uskonnollinen synkretismi on siis Komulaisen mukaan väistämätön osa kulttuurien kohtaamista ja kehitystä.
Tutkijoiden esitelmiä seuranneet kommenttipuheenvuorot edustivat keskenään hyvin erilaisia näkemyksiä. TT Kati Kemppaiselle joogan asanaharjoitukset olivat osa kristillistä spiritualiteettia. Hän koki säännöllisen asanaharjoittelun syventävän hengellisyyttään, eikä nähnyt mitään ristiriitaa harjoituksen vaikutusten ja kristillisen opin välillä. Pastori Arto Antturi puolestaan korosti kristinuskon armo-oppia. Hän ei vastustanut joogaa, mutta muistutti, että luterilaisen kirkon opin mukaan ihminen on pelastettu sellaisenaan, eikä hänen välttämättä tarvitse kehittää itseään joogan tai minkään muunkaan menetelmän avulla.
Pohjimmiltaan kristinusko ja jooga eroavat toisistaan radikaalisti teologian, kosmologian ja pelastusopin tasolla. Vaikka moderni, asanaharjoitteluun ja psykofyysiseen hyvinvointiin tähtäävä jooga onkin kulkenut kauas hindulaisista juuristaan ja soteriologisista päämääristään, monet sen menetelmät perustuvat edelleen, ainakin jossain määrin, muinaiseen intialaiseen maailmankuvaan. Myös Kimmo Ketola ja Jyri Komulainen alleviivasivat esitelmissään klassisen joogafilosofian ja kristillisen teologian yhteensopimattomuutta varsin hyvin perustein. Kirkkon oppia on vaikea venyttää kattamaan esimerkiksi perinteiselle joogalle keskeiset opetukset jälleensyntymästä ja karmasta.
Myös yleisön joukosta esitettiin näkemyksiä joogan ja kristinuskon yhteensopimattomuudesta. Joogaharjoitusten ja mietiskelyn ilmaistiin jopa tekevän harjoittajistaan salakavalasti buddhalaisia tai hinduja, saattavan nämä vieraiden henkien valtaan. Tällaiset väitteet eivät kuitenkaan saaneet tukea sen enempää kirkon edustajilta kuin paikalla olleilta tutkijoiltakaan. Pikemminkin yleinen mielipide tuntui olevan, että joogan harjoitukset on mahdollista irrottaa uskonnollis-filosofisista juuristaan ja tehdä niistä joko pelkkää liikuntaa tai saattaa palvelemaan kirkon hengellisiä päämääriä. Tällainen näkemys, jonka mukaan joogan menetelmät voidaan erottaa uskonnollisesta kontekstistaan, on todella tyypillinen modernille joogalle yleisemminkin ja on aiheuttanut valtavasti kritiikkiä etenkin traditionalistisesti suuntautuneiden hindujen keskuudessa. Toisaalta myös Ketolan korostama varhaisen joogatradition synkretismi ja erityisesti esim. keskiaikaisten hathajoogien läheiset suhteet esimerkiksi suufeihin muistuttavat, että joogan menetelmät ovat aikojen saatossa mukautuneet monenlaisiin uskonnollisiin konteksteihin.
Seminaarin toinen puolisko muodostui paneelikeskustelusta, jossa Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg, kirkkoherra Jouni Turtiainen, kristillistä joogaa opettava Rita Saari, sekä pyhiä tansseja opettava pastori Sanna Bäckvall kommentoivat videoita (ks. linkit tämän tekstin lopussa), joissa esitettiin erilaisia näkemyksiä joogan ja kristinuskon suhteesta. Mieleenpainuvin videoista oli karmeliittasisar Hannele Kivinen de Faun puheenvuoro, jossa hän totesi, että Jeesuksen ulkoinen ja sisäinen elämäntapa sekä tämän opetuksen päämäärä vastasivat olennaisilta osiltaan joogan opetuksia. Näin ollen Kivinen de Fau piti luontevana kutsua Jeesusta joogiksi ja katsoi joogan opetuksien olevan kristityille sopivia.
C.G. Jung kirjoitti aikanaan, että länsimaalaisten kristittyjen ei tule omaksua intialaisen joogan harjoituksia sellaisenaan, vaan ottaa oppia niistä ja kehittää oma joogansa. Jung ajatteli, että analyyttinen psykologia ja jesuiittaveli Ignatius de Loyolan hengelliset harjoitukset viitoittaisivat tietä tässä prosessissa. Myös viimeviikkoisessa seminaarissa nousi toistuvasti esiin ajatus ”kristillisen joogan” tai ”Jeesus-joogan” kehittämisestä. Selkeitä ajatuksia sen mahdollisista menetelmistä ja päämääristä ei kuitenkaan kukaan uskaltautunut esittämään. Tällä hetkellä Mikael Agricolan kirkon kryptassa järjestetään kuitenkin säännöllisesti joogatunteja kristityille, joissa joogan harjoituksiin yhdistetään kristillisiä elementtejä. Myös ekumeeninen karmeliittaluostariyhteisö on jo vuosien ajan järjestänyt Helsingin Vartiosaaressa retriittejä, joissa joogaharjoituksia yhdistetään kristilliseen kontemplaatioperinteeseen. Vastaavilla projekteilla on historialliset edeltäjänsä, kuten ranskalaisen benediktiinimunkki Jean Dechanetin pyrkimys yhdistää jooga ja katolinen hengellisyys 1950-luvulla.
Seminaarin ilmapiiri oli suotuisa keskustelulle. Länsimainen joogaharjoitus on vasta hieman yli satavuotias, suomalainen noin puolet nuorempi. Sekä jooga, suomalainen yhteiskunta että kirkko ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmeninä. Asiasta on nyt mahdollista paitsi keskustella kiihkottomasti, jopa vitsailla, kuten uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen (jolta myös tämän tekstin otsikko on lainattu) teki välijuonnoissaan. Seminaari jätti päällimmäiseksi vaikutelmaksi sen, että lisää muutoksia on tulossa. Kirkko on selvästi utelias joogan suhteen. Ennakkoluuloja ja varauksellisuutta on toki ilmassa, mutta samalla kirkon edustajien keskuudessa vallitsee selkeä tietoisuus siitä, että joogan menetelmillä voi olla jotain tärkeää annettavaa myös kristityille.
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Taipuuko kirkko joogaan -seminaarin sivusto
Ekumeeninen karmeliittaluostariyhteisö
Videopuheenvuoro: Petri Paavola
Videopuheenvuoro: Hannele Kivinen de Fau
Videopuheenvuoro: Pekka Huhtinen
Uusi Tie -lehden artikkeli ”Jooga on hindulaisuutta”
Kirkko & Kaupunki -lehden artikkeli ”Jooga raivaa tietä rukoukselle”
Matti Rautaniemi 