On helppo yhtyä Antti Nylénin esseessään Aineen puolustus (teoksessa Väen tunto, toim. Vesa Kyllönen & Mika Pekkola, Idiootti 2012) esittämään näkemykseen, ettei materialistiseksi syytettyä aikaamme luonnehdi niinkään liiallinen kiintymys esineisiin, kuin välinpitämättömyys niitä kohtaan.
Yhä useammista asioista on tullut kertakäyttöisiä, väliaikaisia, merkityksettömiä. Kaikkea on saatavilla helpomin ja halvemmalla kuin koskaan ennen. Digitalisoituminen on joidenkin ennusteiden mukaan tekemässä kirjoista, levyistä ja muista aineellisista kulttuurituotteista tarpeettomia.
Saattaa kuulostaa pölyisen vanhan jäärän puheelta, mutten suostu uskomaan, että esimerkiksi e-kirjat voisivat jotenkin ”korvata” perinteisen kirjan. Vaikka e-kirjalla on kieltämättä omat ansionsa, on selvää ettei kirjassa ole kyse pelkästään mustista symboleista valkoista taustaa vasten, eikä lukeminen ole pelkästään niiden sisältämän informaation tallentamista aivoihin. Lukukokemuksessa kaikella on merkitystä: ajalla, paikalla, kirjan muodolla, painolla, paperin laadulla, tekstin asettelulla, kansigrafiikalla, kansien materiaalilla, hajulla, jne.
Nämä asiat muistuivat mieleeni, kun sain maaliskuussa käsiini hienon kokonaistaideteoksen nimeltä Time After Time. Suurikokoinen, kirkasvärinen kirja on jo fyysisestikin vaikuttava ilmestys. Yksityiskohtiin on selvästi kiinnitetty huomiota: jopa kansien näennäiset ”virheet” vaikuttavat tarkoin harkituilta. Koska olin varhain liikkeellä, onnistuin hankkimaan version, jonka mukana tuli kirjan teemaan ja visuaaliseen ilmeeseen liittyvä seiskatuumainen.
Myös sisällöltään Time After Time on vaikuttava. Taiteilijapariskunta Kaisa ja Christoffer Leka tulkitsevat viimeisimmässä luomuksessaan hindumytologiaa sarjakuvan keinoin. Time After Time kertoo Vishnu-jumalan kymmenestä avatarasta tai ruumiillistumasta, jotka eri aikakausina laskeutuvat korjaamaan maailman vääryyksiä.
Intialaisen perinteen mukaisesti ”kirja kirjassa” muotoa noudattava kerronta vaihetelee hauskasti tekijöitä esittävien ankan ja hiiren sananvaihtojen ja myyttisten tarinoiden välillä. Aiheeseen perehtyneille se tarjoaa viihdyttävän uudelleentulkinnan näistä ajattomista tarinoista, muille matalalla kynnyksellä varustetun portin muinaisten kertomusten maailmaan.
Pintapuolisesti lapsenomaisesta tyylistään huolimatta Time After Timen tarinat ovat täynnä painavaa asiaa olemassaolon peruskysymyksistä. Myyteille tyypilliseen tapaan ne käsittelevät ihmisen suhdetta jumalaan, luontoon ja toisiin ihmisiin.
Vishnun opetukset ovat vain harvoin lempeitä, eivätkä hänen toistuvat, väkivaltaisetkaan väliintulonsa voi estää maailmaa ajautumasta vähitellen yhä syvemmälle pimeän ajan, Kali Yugan syövereihin. Time After Timen loppu onkin hieman outo yhdistelmä apokalyptista synkkyyttä ja toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Se jättää hieman hämmentyneen olon muuten tasapainoisesti rakennetun kokonaisuuden jälkeen.
On vaikea kuvitella Time After Timea missään muussa muodossa. Siitä huolimatta, että sen sisältö on täyttä rautaa, oli kirjan fyysinen olemus minulle vähintään tärkeä osa lukukokemusta. Niin hienona kuin pidänkin muinaisten myyttien uudelleen kertomista nykylukijoille, kertoi kirja minulle ennen kaikkea rakkaudesta kirjoja ja muita kauniita esineitä kohtaan. Toivokaamme siis, että sisältämiensä ikuisten tarinoiden tavoin myös kirjat pitävät pintansa.
Matti Rautaniemi 